Venäjällä ollessaan Jokinen asui perheineen Kelton kylässä 25 kilometrin päässä Pietarista ja työskenteli Inkerin kirkon koulutuskeskuksessa kouluttajana. Venäjän- ja englanninkielen taitoisena Suomeen palattuaan hän on toiminut venäjänkielisen työn pastorina sekä Raamattuopistolla Kauniaisissa maahanmuuttajatyössä opettajana ja pastorina. Jokinen harrastaa kirjallisuutta, musiikkia, luontokuvausta ja lastenlasten ihailua.[1]
Useita rippikoululeirejä Jokinen on vetänyt venäläisille nuorille Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa. Rippikoulun ohessa vetäjän tavoitteena oli lähentää nuorten suhdetta luontoon.[3]
Marraskuussa 2017 Jokinen toteutti elämässään suuren muutoksen. Hän koki tarvitsevansa paljon tilaa ja aikaa ympärilleen. Hän siirtyi vapaaksi ammatinharjoittajaksi, freelanceriksi. Jokisten kodin pihapiirissä Hämeenkyrössä on vanha punainen mökki. Siellä hän päivittäin mietiskelee, rukoilee toisia muistaen, lukee Raamattua, laulaa hengellisiä lauluja, kirjoittaa, valmistelee tärkeimmäksi työkseen kokemiaan raamatunopetuksia esitysgrafiikkoineen. Diat heijastetaan luontokuvien kera seinälle tai esityskankaalle. Iltaisin freelancer-munkki muuntuu tavalliseksi perheen jäseneksi.[4][3]
Jokinen vierailee eri puolilla seurakuntien ja järjestöjen kutsumissa tilaisuuksissa joitakin kertoja kuukaudessa Lappia ja Ruotsia myöten. Hän on vapaa laajojen alueiden pappi ja herkkä kuvauskohteiden havaitsija.[3]
Teoksia
Jokisen esikoisteos Idänkohtaus, joka perustuu Jokisen ja hänen perheensä Venäjän-vuosien aikaisiin kokemuksiin, voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2005.[5]
Näkymätön kaupunki liikkuu keskellämme, tutkailee kymmenien tarinoiden kautta venäläisyyttä ja venäjänkielisyytä Suomessa.[5]
Muukalainen oli niin ikään Vuoden kristillinen kirja -kilpailun finalisti vuonna 2011. "Kristillisen uskon myötä Kristus rakentaa siltaa muukalaisesta meikäläiseksi."[5]
Ensimmäisen valokuvakirjansa Näkemisen portilla Jokinen tiivistää lauseeseen: "Mistä ei voi puhua, se on kuvattava."
Suojassa Löydänkö suojan, joka kestää ihmisen koko elämän? Voisinko itse kasvaa suojaksi toiselle, vaikka vain pieneksi matkaa? Jokinen käyttää tekstin lisäksi kuvaamiaan luontokuvia.[5]
Varjojen laulu: Jobin sanoma toivosta, on sanoja ja kuvia elämän satuttamille, siis kaikille ihmisille.[5]
Kauneuden kutsu: Kauneutta ei voi vangita kuviin eikä sanoihin. Sanat ja kuvat voivat kuitenkin viitata polkua lähteelle, jossa sanat loppuvat.[5]
Vuoden kristillinen kirja -kilpailun finalistina vuonna 2024 oli Ihmisen varjo: esseitä pahuudesta ja toivosta. Teoksen sanomasta Jokinen toteaa "Toivon tähden on välttämätöntä katsoa pahuutta suoraan kasvoihin”.[5]
Idänkohtaus: 44 etydikuvaa Venäjän kohtaamisesta. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 2005. ISBN 951-624-329-0
Näkymätön kaupunki. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 2006. ISBN 951-624-340-1
