Erik (Erkki) Herman Härmä (10. heinäkuuta 1890 Kaarina – 10. marraskuuta 1957 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja, maaherra ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana 1917–1918 ja 1948–1949 sekä ministerinä 1948–1949.[1]
Härmä aloitti poliittisen uransa sosialidemokraateissa, mutta liittyi sisällissodan jälkeen SSTP:n jäseneksi ja vaikutti 1930-luvun vaihteessa Suomen työväen vasemmistoryhmässä. Myöhemmin hän palasi sosialidemokraatteihin edustaen puolueen vasemmistosiipeä.[2][3] Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton puheenjohtajana Härmällä oli keskeinen rooli useissa sotienjälkeisen ajan palkkaneuvottelussa. Esimerkiksi syksyllä 1944 saavutettu yleinen tuntipalkkojen markan suuruinen korotus sai kansan suussa nimen ”Härmän markka”.[4] Politiikan jätettyään Härmä toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1949–1957.[2]
Elämä
Varhaiset vuodet
Erkki Härmän vanhemmat olivat Iissä syntynyt panimotyömies Antti Liedes-Härmä (s. 1843) ja Dragsfjärdistä kotoisin ollut Ida Agata Fagerström (1852-1906). Hänen isänsä muutti suurten nälkävuosien jälkeen Turkuun hankkiakseen parempaa toimeentuloa.[3] Kansakoulun käytyään Härmä meni muurarin oppiin. Hän työskenteli Turun seudulla ja myöhemmin ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeijan työmailla muun muassa Dragsvikin varuskunnassa ja Degerbyssä. Vuonna 1907 Härmä liittyi Turun työväenyhdistyksen muurarien ammattiosastoon. SDP:n puolueopiston kurssin suoritettuaan hän työskenteli vuosina 1916-1917 nuorisopuhujana, Suomen Puutyöntekijäin Liiton järjestäjänä sekä Turun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön toimitsijana. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Härmä johti Turun kunnallislakkokomiteaa. Härmä valittiin kansanedustajaksi vuoden 1917 eduskuntavaaleissa, jolloin hänestä tuli 27-vuotiaana eduskunnan nuorin jäsen.[2][5][6]
Sisällissota
Sisällissodan alettua Härmä valittiin Työväen pääneuvoston jäseneksi, jonka ohella hän toimi kansanvaltuuskunnan työasian osaston rakennusteollisuusjaoston puheenjohtajana. Kansanvaltuuskunnan siirryttyä huhtikuussa Viipuriin Härmä määrättiin huoltoasiain osaston kanslistiksi, mutta hän kieltäytyi tehtävästä ja yritti palata kotiinsa. Härmä pääsi vain Riihimäelle, jossa hän hyppäsi Turusta saapuneeseen pakolaisjunaan. Lahden taistelun vuoksi sen matka keskeytyi jo ennen Herralaa, ja lopulta Härmä antautui pakolaisjoukon mukana saksalaisille. Härmä päätyi Lahden vankileirille, josta hänet heinäkuussa siirrettiin muiden vangittujen kansanedustajien tavoin Sörnäisten kuritushuoneeseen.[2][5] Härmä sai valtio- ja maanpetoksesta kuolemanrangaistuksen, mutta valtiorikosylioikeuden alennettua tuomion elinkautiseksi hänet armahdettiin Tammisaaren pakkotyölaitoksesta tammikuussa 1922.[7][8]
Ammattiyhdistysjohtajana ja ministerinä
Vapauduttuaan Härmä toimi Suomen Muurarien, Rapparien ja Uunintekijäin Liiton sihteerinä sekä Suomen Ammattijärjestön (SAJ) varapuheenjohtajana. Härmä liittyi kommunistien peitejärjestönä pidetyn SSTP:n jäseneksi, mutta piti selvän hajuraon kielletyn SKP:n toimintaan. Kommunistien vallattua SAJ:n Härmä erosi järjestön johdosta kesällä 1929, jonka jälkeen hän lähti perustamaan uutta keskusjärjestöä Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliittoa (SAK). Joulukuussa 1930 Härmä valittiin SAK:n alaisuuteen perustetun Suomen Muuraustyöntekijäin Liiton sihteeriksi. Vuosikymmenen vaihteessa Härmä vaikutti Suomen työväen vasemmistoryhmässä sekä omaa puoluetta suunnitelleessa Sosialististen työväenyhdistysten keskustoimikunnassa, mutta myöhemmin 1930-luvulla hän liittyi SDP:n jäseneksi.[2][3]
Jatkosodan aikana Härmä kuului niin sanottuun rauhanoppositioon ja oli SAK:n edustajana kansantaloudellisessa neuvottelukunnassa. Vuonna 1943 Härmä valittiin SAK:n varapuheenjohtajaksi, ja Eero A. Wuoren siirryttyä syksyllä 1944 ministeriksi hän ryhtyi hoitamaan väliaikaisen puheenjohtajan tehtävää. Wuoren ministerintehtävien jatkuessa Härmästä tuli heinäkuussa 1945 SAK:n varsinainen puheenjohtaja. Samana syksynä hän osallistui Maailman ammattiyhdistysten liiton perustavaan kokoukseen. Härmä jätti puheenjohtajan toimensa maaliskuussa 1946, jolloin hänet nimitettiin ministeriksi Mauno Pekkalan hallitukseen. Härmä oli toisena ministerinä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä, sosiaaliministeriössä sekä kansanhuoltoministeriössä. Vuonna 1948 Härmä valittiin jälleen kansanedustajaksi, jonka lisäksi hän hoiti samoja ministerintehtäviä K.-A. Fagerholmin hallituksessa.[2][3] Härmä oli yksi harvoista sisällissodan jälkeen valtiorikosoikeudessa tuomituista henkilöistä, jotka nousivat myöhemmin ministeriksi.[6] Hän oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1948-1949. Härmä jätti ministerin ja kansanedustajan tehtävänsä jo kesällä 1949 siirtyessään Turun- ja Porin läänin maaherraksi.[2]
Perhe
Erkki Härmän puoliso oli kansanedustaja Laura Härmä, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1922.[2] Vuonna 1923 Laura Härmä tuomittiin niin sanotun suuren kommunistijutun yhteydessä ja hän synnytti vankeudessa pariskunnan ainoaksi jääneen lapsen. Erkki Härmä kuului samaan sukuun kuin SSTPV:n kansanedustaja Jaakko Liedes.[3]
Teokset
- Puoli vuosisataa järjestötoimintaa : kertomus Suomen muurarien liiton osasto N:o I:n 50-vuotisesta toiminnasta. Helsinki: Suomen muurarien liitto, 1941.
Lähteet
- ↑ Erkki Härmä Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 25.4.2007.
- ↑ a b c d e f g h Kaarninen, Pekka: Härmä, Erkki (1890–1957) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ a b c d e Huovinen, Pertti: Iin historiaa: Erkki Härmä, iiläisen isän pojasta maaherraksi 22.5.2020. Rantapohja. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ Bergholm, Tapio: Sopimusyhteiskunnan synty I. Työehtosopimusten läpimurrosta yleislakkoon : SAK 1944–1956, s. 39, 48, 73. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-12041-8-1
- ↑ a b Valtiorikosylioikeuden akti 25080 – Härmä, Erik Herman (s. 2–4, 7–16) Valtiorikosylioikeuden aktit. 27.11.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ a b Härmä, Erkki Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. 2016. Helsingin Suomalainen Klubi. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ Sosialistiedustajain lopulliset tuomiot. Turun Sanomat, 12.1.1919, nro 4256, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ Erkki Härmä saapunut. Sosialisti, 31.1.1922, nro 25, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2024.
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
