Epäröimättä hetkeekään on Elastisen ja Jenni Vartiaisen kappale, joka julkaistiin 31. tammikuuta 2020. Se nousi listaykköseksi Suomen virallisella singlelistalla.[2] Kappale kertoo siitä, kuinka maailmassa asioiden jakaminen tekee niistä suurempia ja arvokkaampia.[1]
Kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia palkitsi kappaleen maaliskuun 2020 Kuukauden radiobiisi -palkinnolla, sillä se tavoitti suomalaisten radioiden kautta maaliskuussa 33,1 miljoonaa ihmistä.[4] Kappale sai myös huhtikuun palkinnon, sillä se tavoitti huhtikuun aikana 36,8 miljoonaa ihmistä radiokanavien kautta, mikä oli ennätysmäärä yleisöä yhdelle biisille kuukaudessa siitä lähtien, kun Kuukauden radiobiisi -palkinto lanseerattiin vuoden 2019 alussa.[5]
Elastinen ja Vartiainen esittivät kappaleen ensimmäisen kerran livenä yhdessä Emma-gaalassa 2021,[6] jossa se oli ehdolla myös vuoden biisiksi.