Epäilyksen varjo (Shadow of a Doubt) on Alfred Hitchcockin ohjaama yhdysvaltalainen jännityselokuva vuodelta 1943. Tapahtumat sijoittuvat uneliaaseen Santa Rosan pikkukaupunkiin Kaliforniassa, jonne sarjamurhaajaksi epäilty Charlie-eno (Joseph Cotten) saapuu tapaamaan sisarensa perhettä ja erityisesti sisarentytärtään Charlotta ”Charlie” Newtonia (Teresa Wright).[1]
Hitchcock itse sanoi aina Epäilyksen varjoa omaksi suosikikseen ohjaamistaan elokuvista. Yksi monista syistä tähän oli, että se toi murhan ja väkivallan takaisin koteihin; murha voi hyvinkin johtaa esimerkiksi petoksiin, juopotteluun tai tupakointiin.[1] Epäilyksen varjoa pidetään yhtenä Hitchcockin synkimmistä elokuvista, sillä kyynisyys ja pahuus väijyvät kaikkien henkilöiden taustalla.[2]
Epäilyksen varjo on täynnä Hitchcockin elokuville tunnusomaista mustaa huumoria. Esimerkiksi Henry Traversin ja Hume Cronynin roolihahmoilla on yhteisenä harrastuksena suunnitella leikillään toistensa murhia ja kertoa suunnitelmista iltaisin toisilleen.
Elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaasta alkuperäisestä tarinasta (Gordon McDonell). Vuonna 1991 Yhdysvaltain National Film Registry nimesi elokuvan kulttuurisesti, historiallisesti ja esteettisesti merkittäväksi[3].
Juoni
Tylsistynyt teinityttö Charlotte ”Charlie” (Teresa Wright) saa ilouutisen kuultuaan, että hänen enonsa Charles ”Charlie” (Joseph Cotten) on tulossa vierailulle Charlotten luokse Santa Rosaan. Charles on kuitenkin epäiltynä usean leskinaisen murhista, ja vierailun tarkoituksena on karistaa etsivät hänen kannoiltaan. Charlotte alkaa kuitenkin epäillä enoaan. Hän tutustuu yhteen Charlesia jahtaavista etsivistä ja vakuuttuu yhä enemmän Charlesin syyllisyydestä. Kun sarjamurhien toinen epäilty kuolee, tutkimukset lopetetaan virallisesti. Charles on helpottunut mutta tajuaa, että Charlotte tietää totuuden. Hän yrittää murhata Charlotten kolme kertaa kuitenkaan siinä onnistumatta. Lopulta Charles näkee parhaaksi poistua kaupungista. Junassa hän ja Charlotte kohtaavat viimeisen kerran ja Charles yrittää vielä kerran murhata Charlotten mutta putoaakin itse junasta ja kuolee ohiajavan junan alle. Hautajaiset pidetään pikkukaupungissa ja vain Charlotte ja etsivä tietävät totuuden Charlie-enosta.[4]
Näyttelijät
Lähteet
- Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. Seacaucus, N. J.: The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9. (englanniksi)
Viitteet
Aiheesta muualla
|
---|
| | | Elokuvat | Mykkäelokuvat | |
---|
| Brittiläiset | |
---|
| Hollywood | |
---|
|
---|
| Televisiosarjat | |
---|
|