Elias Mendes Trindade eli Elias (s. 16. toukokuuta 1985 São Paulo, Brasilia) on brasilialainen jalkapalloilija. Hän edustaa Brasilian pääsarjassa pelaavaa Atlético Mineiroa. Elias on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja, mutta on pelannut myös hyökkääjänä.
Elias on synnyinkaupunkinsa suurseuran Palmeirasin kasvatti. Hän ei kuitenkaan onnistunut nousemaan edustusjoukkueen kokoonpanoon ja oli pakotettu etsimään peliaikaa muualta. Kierreltyään ensin useissa brasilialaisseuroissa hän palasi kotikaupunkiinsa ja teki lopullisen läpimurtonsa pääsarjatasolla vuonna 2008 Corinthiansissa.
Elias siirtyi espanjalaiseen Atlético Madridiin tammikuussa 2011.[1] Hän pelasi ensimmäisen ottelunsa punavalkoisessa paidassa 17. tammikuuta Atléticon voittaessa Mallorcan numeroin 3–0.[2] Elias teki ensimmäisen liigamaalinsa Espanjassa maaliskuun alussa pelatussa vierasottelussa Getafeta vastaan.[3] Hän siirtyi Sportingiin ensimmäisen kerran elokuussa 2011.[4]
Kolmen Sporting-kauden aikana Elias kävi vuonna 2013 lainalla kotimaansa Flamengossa. Vuonna 2014 hän siirtyi pysyvällä siirrolla kotimaahansa, tällä kertaa vanhaan tuttuun Corinthiansiin.
31. elokuuta 2016 Elias teki jälleen sopimuksen portugalilaisen Sportingin kanssa. Sopimuksen pituus oli kaksi vuotta ja siihen sisältyi 60 miljoonan euron ulosostopykälä.[5] Tällä kertaa hän pelasi siellä vain 8 ottelua tehden niissä yhden maalin. Atlético Mineiroon Elias siirtyi tammikuussa 2017.[6] Hän pelasi seurassa kaikkiaan 122 ottelua, ennen kuin hänen sopimuksensa purettiin tammikuussa 2020.
Elias teki ensiesiintymisensä Brasilian A-maajoukkueessa vuonna 2010.
Lähteet