Efraim Kemppainen

Efraim ja Maisie Kemppaisen hääkuva vuodelta 1918.

Efraim Adrian Kemppainen (21. joulukuuta 1888 Kittilä – 21. joulukuuta 1930) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat metsätarkastaja Adolf Kemppainen ja Agatha Charlotta Ingman. Hänet vihittiin avioliittoon 1918 Maisie Therese Vilhelmina Rosenbergin kanssa, josta hän erosi vuonna 1928 ja avioitui uudelleen vuonna 1930 Sigrid Ruth Gunhild Dahlbergin kanssa.^[1][2]

Opinnot

Kemppainen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1907 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1907–1914 ja suoritti alemman hallintotutkinnon vuonna 1914.^[1][2]

Jääkärikausi

Kemppainen työskenteli lääninkanslistina ja Koiviston piirin nimismiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 25. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.^[1][2]

Suomen sisällissota

Kemppainen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.^[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

Kemppainen palveli sisällissodan jälkeen 7. komppanian päällikkönä 3. Jääkärirykmentissä, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkärirykmentti 3, Savon jääkärirykmentti 3 ja Uudenmaan rykmentti. Hänet siirrettiin 7. huhtikuuta 1919 komppanianpäälliköksi Pohjois-Savon rykmenttiin 7. komppaniaan. Pohjois-Savon rykmentissä hän hoiti 3. pataljoonan komentajan tehtäviä 1. tammikuuta - 16. kesäkuuta 1921 välisen ajan. Pataljoonan komentajaksi Kemppainen nimettiin 2. pataljoonaan 6. toukokuuta 1922. Armeijasta hän erosi 13. syyskuuta 1922 ja siirtyi Kauppalehden palvelukseen toimien myös Ähtärin nimismiehenä. Hänet haudattiin Helsinkiin.^[1][2]

Lääninreviisori ja runoilija Eino Kemppainen, toimittaja-kirjailija Yrjö Kemppainen ja päätoimittaja Aarno Kemppainen olivat Efraim Kemppaisen veljiä.

Teoksia

• Jalkaväkipartion johtaja: sotakokemuksiin perustuvia neuvoja ja ohjeita sekä liikunta- että asemasotaa varten; saksalaisen virallisen ohjekirjan mukaan Suomen oloihin sovittanut Kemppainen. Pohjolan kustannus, Oulu 1920 ^[3]

Lähteet

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.
3. Jokaisen sotilaan kirja, Iltalehti, 02.07.1921, nro 149, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 4. huhtikuuta 1916 Gruppenführer 12. elokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 13. syyskuuta 1922		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki