Omakuva 1920-luvulta. Taiteilijalle oli tuona aikana tyypillistä luoda kasvonpiirteet yksittäisillä siveltimenvedoilla ja antaa pohjustuksen kuultaa kuvapinnan läpi. Huomionarvoista on myös Nelimarkan omakuville tyypillinen "lymyilevä katse" sekä vastavärien käyttö ihon korostamiseksi.lähde?
Nelimarkka syntyi kahdeksanlapsisen perheen kuopukseksi Vaasassa vaivaistaloon. Taiteilijan vanhemmat Maria ja Erkki Nelimarkka olivat kotoisin Alajärveltä, jossa suvut olivat eläneet jo 1700-luvulta lähtien.[3] Suku oli musikaalinen, perheenisä Erkki lauloi ja soitti viulua. Äidin isä oli ammatiltaan hääsoittaja. Perhe oli siirtynyt paremman toimeentulon toivossa ensin Helsinkiin ja asettunut sen jälkeen Vaasaan. Erkki oli syvästi uskonnollinen ja teki oletettavasti saarnamatkoja. Hän toimi räätälinä ja kuoli Vaasassa mielisairaalassa Eeron ollessa 9-vuotias. Kuoleman myötä perhe muutti köyhäintalosta kaupungin vuokra-asuntoon. Heillä oli omaisuutenaan ainoastaan tyhjä kaappi, pyöreä kaksiosainen pöytä, lavitsa ja leveä sänky.[4]
Kisällivuodet
Kansakoulun käytyään Nelimarkka haaveili opintojen jatkamisesta lyseossa mutta varojen uupuessa hän päätyi sokerileipurin oppiin. Hän teki kisällinäytteensä 15-vuotiaana, saaden "sällin" paperit Waasan tehdas ja käsityöläisyhdistykseltä 10.6.1907.[5] Valmistumisen yhteydessä hän sai myös apurahan ulkomaista opintomatkaa varten ja vesivärit sekä erillisen kehotuksen jatkaa piirustus- ja maalausharrastustaan. Nelimarkka jäljensi kouluaikanaan japanilaisia ja kiinalaisia piirroksia. Hänen ensimmäinen opintomatkansa kohdistui Tukholmaan, jossa viipyi kahdeksan kuukautta. Matkan aikana Nelimarkka tutustui Carl Larssonin maalauksiin kiinnostuen enemmän taidemaalarin ammatista. Hän palasi Suomeen vuonna 1908, mutta saatuaan potkut vaasalaisesta leipomosta hän lähti nopeasti Lyypekkiin täydentämään sokerileipurin opintojaan.[6] Tällä matkalla hän viipyi puoli vuotta. Sokerileipurin opintojen ohella hän alkoi opetella koristemaalariksi, harjaantuen aluksi ootraamaan huonekaluja. Palattuaan Suomeen Nelimarkka ryhtyi jatkamaan taidemaalarin opintojaan. Alkuun hän asui veljensä Paavo Nelimarkan luona Heinolassa, jonka yhteiskoulun piirustuksen opettajana toimi taidemaalari Bruno Hahl. Hahl kannusti nuorta Nelimarkkaa lähtemään Helsinkiin. Hän sai työpaikan Löfströmin leipomossa ja kirjoittautui iltaoppilaaksi Taideteollisuuskeskuskouluun. Opettajina toimivat siihen aikaan Werner von Hausen ja Sigfrid Keinänen. Nelimarkkaa ei hyväksytty Taideyhdistyksen piirustuskouluun, sillä hän ei ollut suorittanut opintoja lyseossa.
Tie taiteilijaksi
Nelimarkka hylkäsi haaveet leipurin ammatista täysin vuonna 1911 ja ryhtyi tavoittelemaan uraa päätoimisena taiteilijana. Gallen-Kallelan neuvosta hän lähti vuoden 1912 alusta opiskelemaan vuodeksi Pariisiin. Matka katettiin lainarahoin, eikä nuori taiteilija osannut lainkaan ranskaa. Matkatoverina hänellä oli saksalainen kuvanveistäjä Wilhelm Lehmbruck, jonka avulla hän sai hotellihuoneen. Ruotsalaisten taiteilijoiden avulla hän löysi työhuoneen ja ilmoittautui oppilaaksi vapaaseen akatemiaan Rue Grande Chaumièreen. Nuori taiteilija palasi jo samana vuonna takaisin Helsinkiin ja sai paikan Eero Järnefeltin oppilaana Yliopiston piirustussalilta. Hän opiskeli Helsingissä vuosina 1912–1914 ja asui Larin-Kyöstin kanssa Oulunkylässä.[4] Pariisissa Nelimarkkaan olivat tehneet lähtemättömän vaikutuksen Puvis de ChavannesinKöyhä kalastaja ja Pyhä Sebastian sekä LouvressaBotticellinfreskofragmentit.[7]
Perhe laajenee
Eero Nelimarkka 1920-luvulla.
Suomen sisällissodan aikana Nelimarkka asui Vaasassa. Hänen veljensä kaatui Oulun valloituksessa. Eero Nelimarkka avioitui 31.12.1918 alahärmäläisen Saima Alaviitalan kanssa. Heille syntyi neljä lasta, joista Esko Tuomas Nelimarkka (1925–1997) jatkoi isänsä jäljillä taidemaalarina ja pohjalaisten lakeuksien kuvaajana.[3] Myös Eero Jaakko Nelimarkka (1919–1941) tunnettiin taitavana maalarina ennen kaatumistaan jatkosodassa. Pariskunnan ainoa tytär Katri Helena Lindholm (1921–1983) opiskeli isänsä tapaan taideteollisessa oppilaitoksessa. Juha Antti Elias Nelimarkka (1923–1990) opiskeli diplomi-insinööriksi ja perusti myöhemmin Metsoon yhdistyneen Neles Oy:n 1956.[8]
Läpimurto Helsingissä
Nelimarkka teki taiteellisen läpimurtonsa vuoden 1916 jälkeen Helsingissä. Hänen teoksensa määriteltiin "lyyriseksi marraskuulaiseksi".[9] Vuonna 1919 Nelimarkka lähti kuriiripassilla Lontoon kautta toiselle Pariisin matkalleen ja opiskeli Akadémie Modernessa noin kuukauden ajan fauvisteihin kuuluneen Othon Frieszin oppilaana. Hän opiskeli myös Académie Julianissa sekä taiteilija André Lhoten akatemiassa[10]. 1920 luvun alussa tehtiin Nelimarkan aloitteesta huomattava päätös: Suomen Taiteilijaseuran pöytäkirjat, mitkä siihen saakka oli kirjoitettu ruotsinkielellä, voitiin - sihteeristä riippuen - kirjoittaa myös suomeksi.[11] Nelimarkka joutui myös olemaan Takaharjun keuhkotautiparantolassa 1920 luvulla.
Vuonna 1945 perustettiin Nelimarkka-Rahasto säätiö. Säätiön muita perustajia olivat muun muassa professori J. A. Hollo, Ragnar Ekelund, Sulho Ranta, Ludvig Wennervirta, sekä hänen poikansa DI Antti Nelimarkka. Rahaston tehtävänä on vaalia taiteilijan tuotantoa ja elämäntyötä, sekä tukea suomalaista kuvataidetta keräämällä taidetta. Taiteilija lahjoitti säätiölle 22 teosta, jonka turvin oli mahdollista ostaa taiteilijan isän kotitila ja kunnostaa siihen kuuluvat rakennukset. Vuonna 1964 kivinavetan paikalle rakennutettiin Hilding Ekelundin piirtämä Nelimarkka-museo, johon sijoitettiin Nelimarkka-rahaston keräämät taidekokoelmat. Museon piirissä toimii edelleen taiteilijaresidenssi, sekä järjestetään taidekursseja. Säätiön kokoelmiin kuuluu muun muassa Viggo Wallensköldin, Teemu Mäen ja Kimmo Kaivannon taidetta. Nelimarkka-Rahaston säätiön pitkäaikainen puheenjohtaja on Antti Nelimarkan tytär taiteen tohtoriRiitta Nelimarkka.[3]
Aloittaessaan taiteilijana 1910-luvulla Nelimarkka lukeutui modernistiseenMarraskuun ryhmään. Hänen debyyttinäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1913. Nelimarkan töissä on nähtävissä jälkiä paitsi kubismista, myös varhaisesta impressionismista. Alkutaipaleen muoto- ja värikokeilujen jälkeen Nelimarkka suuntautui pohjalaisen lakeuden kuvaamiseen. Lakeusaiheissa on nähtävissä Marraskuun ryhmälle ominainen niukka värinkäyttö ja askeettinen sommittelu. Hän on myös toteuttanut Iin kirkon sekä Vaasan ja Laihian rukoushuoneen alttaritaulut sekä Skibotnin ja Yykeän kirkkojen alttaritaulut Norjassa.
Nelimarkka vietti urastaan yli 10 vuotta ulkomailla. Hänen ensimmäiset ulkomaannäyttelynsä olivat vuonna 1917 Moskovassa ja viimeisimmät Kiinassa vuonna 1958. Opinto- ja näyttelymatkat veivät taiteilijan Yhdysvaltoihin asti. Lukuisia Nelimarkan teoksia on ulkomaisessa omistuksessa, sillä paljon maailmalla matkannut taiteilija myi osan töistään paikan päällä heti niiden valmistumisen jälkeen.[3]
↑Koponen, Tissari, Ahtokari: Taide enemmän kuin elämä, s. 12, "Suomen taiteilijaseuran vaiheita 1864-1964". Jyväskylä: Suomen taiteilijaseura, Konstnärsgillet i Finland ry, 1986. ISBN 951-95546-2-9(suomeksi)
Wennervirta, L. – Jäntti, Y. A. (toim.): Suomen taiteen vuosikirja 1943. WSOY 1943.
Aiheesta muualla
Savelainen, Hannele: Nelimarkka, Eero (1891–1977).Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
![Jääkärimuistomerkki, 1962, Alajärvi.[14]](Tiedosto:Jaakarimuistomerkki_Alajarvi.jpg)
![Viime sotiemme joukkojen kokoontumispaikan muistomerkki, 1971, Alajärvi.[15]](Tiedosto:Viime_sotiemme_joukkojen_kokoontumispaikan_muistomerkki_by_Eero_Nelimarkka_1971_Alaj%C3%A4rvi.JPG)
