Edsel oli Ford Motor Companyn Edsel-osaston vuosina 1958–1960 valmistama automerkki. Kovista odotuksistaan huolimatta Edselistä tuli yksi automaailman suurimmista epäonnistumisista, ja se tuli lopulta maksamaan Fordille nykyrahassa noin kaksi miljardia dollaria. Lukuisten teknisten ongelmiensa, rumaksi moititun keulamaskinsa ja ostajien vähyyden myötä Edselistä tuli epäsuosittu auto ja sen nimi esiintyy edelleen monilla "kaikkien aikojen huonoimpien autojen" listoilla.[2][3]
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa syntyi entistä enemmän kysyntää keskihintaisille autoille. Ford oli aiemmin keskittynyt pääasiassa halpojen autojen valmistamiseen, ja Edselin oli tarkoitus kilpailla Pontiacin ja Buickin kanssa keskihintaisten autojen markkinoista. Ford suunnitteli Edselin yhdessä Columbian yliopiston sosiologian osaston kanssa. Columbian yliopiston väki analysoi Fordin suunnitteluosaston päällikön David Wallacen johdolla ensin pitkään Fordiin ja sen kilpailijoihin ihmisten mielissä liittynyttä symboliikkaa ja käytti sitten valtavan määrän aikaa ja rahaa uuden auton nimen keksimiseen. Ensin autolle yritettiin löytää nimi pyytämällä satunnaisia amerikkalaisia keksimään se. Kun yksikään ehdotuksista ei kelvannut Fordille, Wallace päätti kysyä runoilija Marianne Moorelta uusia nimiehdotuksia. Kun myöskään Mooren ehdotukset eivät kelvanneet uuden automallin nimeksi, Ford päätti kuunnella työntekijöidensä ehdotuksia. Fordin ja Fordin käyttämän mainostoimiston työntekijät antoivat yhteensä 18 000 nimiehdotusta, jotka nekin hylättiin. Lopulta Fordin hallituksen puheenjohtaja Ernest Breech määräsi auton nimeksi Edsel Henry Fordin pojan Edsel Fordin mukaan.[3]
Vuoden 1958 Edsel Roundup
Edselin ensimmäisen vuoden myyntitavoitteeksi asetettiin 100 000 myytyä autoa ja markkinointi uskoi jopa 200 000:n auton vuosimyyntiin. Oman tuotantolinjan puuttumisen vuoksi Edseliä valmistettiin Fordin ja Mercuryn linjoilla. Tämä aiheutti ongelmia auton tuotannossa, koska kaikki tuotantolinjojen työntekijät eivät osanneet asentaa auton osia oikein.[3]
Mallit ja moottorivalikoimat
Edselistä valmistettiin seitsemän eri mallia: Bermuda, Roundup, Villager, Ranger, Pacer, Corsair ja Citation.[4] Näistä ainakin neljää viimeksi mainittua oli ehdotettu myös automerkin nimeksi.[5] Auton korivaihtoehdot olivat sedan, hardtop, farmari ja convertible. Malleista tehtiin 18 erilaista varitaatiota ja niiden hinnat vaihtelivat 2 500 ja 3 800 dollarin välillä (nykyrahassa noin 20 000 – 30 000 dollaria), mikä oli satoja dollareja Fordin perusmalleja enemmän. Kaksi halvinta mallia tehtiin Fordin käyttämälle alustalle, kun taas kalliimmat Corsair ja Citation rakennettiin Mercuryn alustalle.[6] Halvimmissa malleissa voimanlähteenä ollut 6-sylinterinen moottori kehitti 145 hevosvoimaa. Kalliimpien mallien V8-moottorit kehittivät 345 hevosvoimaa ja antoivat autolle yli 170 kilometrin tuntinopeuden.[7]
Julkaisu ja myynti
Edselin etusäleikön muotoilu sai osakseen paljon kritiikkiä. Kuvan säleikkö on vuoden 1958 mallista.
Ford markkinoi Edseliä luomalla sen ympärille valtavan hypetyksen. Edselistä ei julkaistu yhtäkään kunnollista kuvaa ennen sen virallista julkaisutilaisuutta, vaan auto esiteltiin piiriedustajille ja lehdistölle valkokankaalle heijastettuina yksityiskohtina ilman kokonaisuutta. Eräs Edselin hienouksista oli ohjauspyörän keskiöön sijoitettu "Teletouch"-näppäimistö, jolla hallittiin automaattivaihteistoa.[6] Vasta "E-päiväksi" nimetyssä Edselin avajaistilaisuudessa yleisö pääsi tutustumaan autoon. Valtavan ennakkomainonnan houkuttelemana Edseliä kävi katsomassa noin kolme miljoonaa amerikkalaista, joista valtaosa oli kovien ennakko-odotusten takia pettynyt näkemäänsä.[3]
Ihmiset pitivät Edseliä yleisesti rumana autona. Auton ovaalin muotoista etusäleikköä kuvailtiin muun muassa hevosen längiksi, vessanpöntön kanneksi ja vaginaksi. Auto oli kallis, minkä lisäksi se kulutti huomattavan paljon polttoainetta. Lisäksi Edselissä oli lukuisia teknisiä ongelmia. Sen öljypohjat putoilivat, takaluukku jumittui, ovet eivät menneet kiinni ja maalipinta lohkeili. Myös paljon mainostettu Teletouch-vaihteensiirto osoittautui monimutkaiseksi ja epäluotettavaksi. Ongelmien lisäksi auton myyntiä hidasti pari kuukautta ennen sen julkaisua tapahtunut pörssikurssien romahtaminen, mikä vähensi huomattavasti kaikkien kalliimpien autojen kysyntää.[3][2]
Saadakseen Edselin myyntiin vauhtia Fordin mainososasto päätti alkaa markkinoida autoa ponien avulla. Ford osti tuhat ponia ja lähetti niitä ympäri Edselin myyntipaikkoja. Jokainen Edseliä koeajanut ihminen osallistui arvontaan, jossa oli palkintona oma poni tai 200 dollaria (nykyrahassa vajaat tuhat dollaria). Kampanjalla saatiin lisättyä koeajajien määrää, mutta Fordille tuli uusia ongelmia poniarvonnan päätyttyä. Koska useimmat arvonnan voittaneet ihmiset valitsivat ponin sijaan rahapalkinnon, satoja poneja lähetettiin takaisin Fordille.[3]
Edseliä myytiin ensimmäisen vuoden aikana vain 63 110 kappaletta. Lukemat ylittivät samassa autoluokassa markkinaosuuksista taistelevien Chryslerin, DeSoton ja Lincolnin myyntitulokset, mutta jäivät kauaksi Fordin asettamasta 100 000 auton tavoitteesta.[5] Seuraavana vuonna myynti tippui alle 45 000 kappaleen, ja vuonna 1960 Ford lopetti Edselin tuotannon 2 846 myydyn auton jälkeen.[3]
Edselistä tuli yksi autoilun historian suurimmista epäonnistumisista, ja se tuli maksamaan Fordille noin 250 miljoonaa dollaria, joka on nykyrahassa noin kaksi miljardia.[3]
Vuonna 1958 Edsel maksoi Suomessa 1 915 000 markkaa (vuoden 2005 rahassa 38 300 euroa) ja kuului Oy Ford Ab:n tuontiohjelmassa erikoistilauksesta maahan tuotaviin malleihin.[8]
Nykyään
Jälkeenpäin Edsel on todettu huomattavasti mainettaan paremmaksi autoksi, jonka tulo markkinoille tapahtui väärään aikaan.[5] Harvinaisuutensa ja huonon maineensa vuoksi Edselit ovat nykyään suosittuja autokeräilijöiden keskuudessa. Washington Postin haastattelema Edsel-autojen keräilijä Jim Popp arvioi vuonna 2007, että kunnostetun ja uudenveroisen Edselin arvo on keskimäärin noin 100 000, kaikkein harvinaisimpien mallien jopa 200 000 dollaria.[3]
Lähteet
Langworth, Richard: Great American Automobiles of the 50's. Beekman House; 1 St UK edition, 1989. ISBN 0-85429-738-3(englanniksi)
Langworth, Richard: Car of the 50's. Beekman House, 1981. ISBN 0-517-262789(englanniksi)
