Dennis "Duke" Nalon (2. maaliskuuta 1913 – 26. helmikuuta 2001)[1][2] oli yhdysvaltalainen Indianapolis 500-, Midget cars- ja Sprint car -kuljettaja.[3][4]
Ura
Nalon aloitti kilpailemisen 17-vuotiaana Midget cars -sarjassa 1930-luvulla voittaen useita kilpailuja, kunnes toinen maailmansota keskeytti kilpa-ajot ja hän siirtyi asepalvelukseen sodanaikaisena lentomekaanikkona palaten sodan jälkeen jatkamaan kilpauraansa Indianapolis Motor Speedwayllä.[4] Hän sekä aloitti, että lopetti kilpa-ajajan uransa voitolla kyseisessä sarjassa.[4] Hän voitti myös vuoden 1938 East Coastin AAA Sprint Car -sarjan mestaruuden.[5][6][7]
Hän osallistui yhteensä 10 Indianapolis 500 -kilpailuun kausilla 1938, 1940–41, 1946–49 ja 1951–53.[8] Hän ajoi kahdesti paalupaikalle vuoden 1949 ja 1951 kilpailuissa, joista jälkimmäinen on laskettu mukaan F1-tuloksiin.[8][2] Ensimmäisessä kilpailussa hän keskeytti kierroksella 23 ja jälkimmäisessä putosi kymmenenneksi.[8][1] Hän ajoi kolmanneksi vuoden 1948 kilpailussa.[8]
Muuta
Nalon sai lempinimekseen "The Iron Duke" ja hän kuului Chicagon jengiin yhdessä Tony Bettenhausenin kanssa.[6][10] Kilpauransa jälkeen Nalon vieraili usein kilpa-autokisoissa sekä ajoi itse turva-autoa Indianapoliksen radalla vuosina 1981 ja 1983.[1]
Palkinnot
Eläessään Nalon valittiin National Midget Auto Racing Hall of Fameen vuonna 1987 ja National Sprint Car Hall of Fameen vuonna 1991. Kuolemansa jälkeen hänet nimettiin vuonna 2015 Motorsports Hall of Fame of Americaan.[11]
Kuolema
Nalon joutui vuoden 1949 Indianapolis 500 -kilpailussa kolariin, josta hän selvisi pidättämällä hengitystään palavassa autossa.[7] Hänen jalkansa kuitenkin paloivat pahoin hänen noustessaan ulos autosta, minkä seurauksena ne vaivasivat häntä aina kuolemaansa asti.[7] Nalon kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2001.[4]
Lähteet
