Donald Young (s. 23. heinäkuuta 1989 Chicago, Illinois) on yhdysvaltalainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä ATP-listan sijalla 39 marraskuussa 2011.[1] Hän on voittanut urallaan viisi ATP-haastajaturnausta.[2]
Tennisura
Junioriurallaan Young voitti Australian avointen kaksinpelin vuonna 2005, 15-vuotiaana, jonka jälkeen hän nousi kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana junioreiden maailmanlistan ykköseksi. Hän on myös ensimmäinen afroamerikkalainen miespuolinen pelaaja, joka on ollut maailmanlistan ykkösenä. Samana vuonna hän selviytyi Wimbledonissa välieriin ja Yhdysvaltain avoimissa puolivälieriin. Nelinpelissä hän voitti Alex Claytonin kanssa Yhdysvaltain avoimet. Vuonna 2007 Young voitti Wimbledonin kaksinpelin.[1]
Ensimmäisen ATP-otteluvoittonsa Young saavutti elokuussa 2007, juuri ennen Yhdysvaltain avoimia. Young voitti New Havenin turnauksen ensimmäisellä kierroksella Amer Delićin.[3] Toisella kierroksella hän hävisi Nikolai Davydenkolle.[4] Yhdysvaltain avoimissa Young eteni kolmannelle kierrokselle voitettuaan ensimmäisellä kierroksella Chris Guccionen ja saatuaan toisella kierroksella luovutusvoiton Richard Gasquet'lta. Kolmannella kierroksella hän hävisi Feliciano Lópezille.[4] Vuoden 2007 päättyessä Young oli nuorin pelaaja maailmanlistan sadan parhaan joukossa, oltuaan sijalla 98.[5]
Vuonna 2011 villin kortin Yhdysvaltain avointen pääsarjaan saanut Young eteni neljännelle kierrokselle voittaen toisella kierroksella Stanislas Wawrinkan ja kolmannella kierroksella Juan Ignacio Chelan.[6] Neljännellä kierroksella hän hävisi Andy Murraylle.[4] Young pääsi ATP-turnauksen loppuotteluun ensimmäisen kerran PTT Thailand Openissa, jossa hän hävisi Andy Murraylle. Finaalipaikan myötä Young nousi ensimmäistä kertaa maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon.[7]
Lähteet
Aiheesta muualla