Dieter Hoeneß (s. 7. tammikuuta 1953 Ulm, Baden-Württemberg, Saksan ltv.) on saksalainen, maajoukkueessakin pelannut jalkapalloilija,[1] joka myöhemmin on toiminut bundesliigaseurojen johtotehtävissä.
Ura pelaajana
Hyökkääjänä pelannut Hoeneß pelasi Ulmin amatööriseuroista VfB:ssä ja SSV:ssä sekä alasarjajoukkue VfR Aalenissa ennen kuin teki ammattilaissopimuksen 2. Bundesliigassa pelanneen ja sittemmin pääsarjaan nousseen VfB Stuttgartin kanssa vuonna 1975. Vuonna 1979 Hoeneß siirtyi Bayern Müncheniin, missä pelasi uransa menestyksekkäimmät vuodet ja pääsi juhlimaan Saksan mestaruutta viidesti. Hän lopetti uransa vuonna 1987.
Länsi-Saksan maajoukkueessa Hoeneß pelasi urallaan kuusi ottelua, joissa hän teki neljä maalia. Hän oli mukana Meksikossa vuoden 1986 MM-kilpailuissa, joissa joukkue saavutti hopeaa.[1]
Pelaajauran jälkeen
Lopetettuaan pelaajauransa Hoeneß toimi markkinointipäällikkönä tietokonvalmistaja Commodoren palveluksessa, joka noihin aikoihin oli Bayern Münchenin pääsponsori. Vuosina 1990–1995 hän toimi seurajohtanaja VfB Stuttgartissa. Vuonna 1996 hänet nimettiin Hertha Berlinin varapuheenjohtajaksi ja seuraavana vuonna nykyiseen tehtäväänsä hallintopäälliköksi vastualueenaan strategia, lehdistö ja tiedotusasiat.
Dieter Hoeneßin veli Uli on myös entinen huippujalkapalloilija.[1]
Saavutukset pelaajana
- Saksan mestaruus 1980, 1981, 1985, 1986, 1987
- Saksan Cupin voitto 1982, 1984, 1986
- Euroopan Cupin kakkossija 1982, 1987
- MM-hopeaa 1986
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|