Concord on kaupunki KaliforniassaYhdysvalloissa. Se sijaitsee San Franciscon lahden ympäristössä ja kuuluu San Franciscon paikallisliikenteen piiriin. Concordin elinkeinoja ovat muun muassa terveydenhuolto, IT-ala ja valmistava teollisuus. Asukasluku on noin 123 000 (vuonna 2022)[1].
Concord sijaitsee Contra Costan piirikunnan pohjoisosassa ja San Franciscon lahden ympäristön itäosassa (East Bay). Mount Diablo kohoaa Concordin kaakkoispuolella.[2] Concordin etäisyys San Franciscon keskustasta on noin 40 kilometriä koilliseen.[2] Concordin ilmasto on välimerellinen. Kesät ovat pitkiä, lämpimiä, kuivia ja enimmäkseen pilvettömiä. Talvet ovat lyhyitä, viileitä ja pilvisempiä. Tyypillisten vuotuisten lämpötilojen vaihteluväli on noin 4 °C – 31 °C. Lämpötila laskee harvoin pakkasen puolelle ja nousee harvoin yli 37 °C:een.[3]
Historia
Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat nykyisen Concordin alueelle 1770-luvulla. Siellä asui vanhastaan Bay Miwok -heimon intiaaneja. Paikkakunta perustettiin Todos Santos -nimisenä 1868, mutta nimeksi muutettiin miltei samantien Concord. 1870-luvulla kaupunkimainen asutus alkoi kehittyä Salvio Streetin ja torin ympäristöön. Ensimmäinen kirkko, Queen of All Saints, avattiin 1876. Concordin 1890-luvulla alkanut nopea kasvu hidastui 1910-luvulla ja keskusta paloi 1917.[4]
Concordin alueen maatalous kukoisti edelleen ja kaupunkiin avattiin sairaala 1930-luvulla. Vuonna 1944 Port Chicagon ammusvarasto räjähti ja paineaalto vahingoitti pahoin myös Concordia. 1950- ja 1960-luvuilla kaupungin asukasluku moninkertaistui, mutta samalla keskusta alkoi rappeutua. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa asukasluku saavutti 120 000:n rajan. Keskustaa alettiin elävöittää 1900-luvun lopulla.[4]
Talous
Concordin elinkeinorakenne on monipuolinen. Keskeisiä aloja ovat terveydenhuolto (sairaalat, tutkimuskeskukset), valmistava teollisuus (elektroniikka, koneet, elintarvikkeet), informaatiotekniikka, matkailu, rakentaminen, koulutus, rahoitus- ja vakuutusala, energiasektori, viihde ja maatalous.[5]
Liikenne
Concord on San Franciscon paikallisliikenteen piirissä: sillä on asema Bay Area Rapid Transit -metroradan (BART) varrella (Yellow Line). Maantieliikenteen valtaväylä on California State Route 4, joka kulkee Concordin keskustan pohjoispuolitse ja risteää Interstate 680:n kanssa kaupungin luoteispuolella. State Route 4:stä erkanee California State Route 242, joka yhtyy Interstate 680:een Concordin länsirajalla. Kolmen valtaväylän muodostaman kolmion alueella sijaitsee paikallinen lentokenttä Buchanan Field Airport.[2]
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Concord, California