Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Dokumentti kuvattiin 60 päivän aikana. Spears kertoo avoimesti tekemistään virheistä ja henkilökohtaisista ongelmistaan, mutta myös elämänsä huippuhetkistä ja ilon aiheista. Haastattelujen lomassa Spearsin on muun muassa esiintymislavalla, shoppailureissulla ja musiikkivideon kuvauksissa sekä viettämässä aikaa lastensa kanssa. Ääneen pääsevät myös useat Spearsin läheiset, esimerkiksi hänen koreografinsa, isänsä sekä kollegansa Madonna.[1][2]