William George ”Bill” Hayden (23. tammikuuta1933 – lokakuu 2023[1]) oli australialainentyöväenpuolueenpoliitikko, joka oli 1989–1996 Australian kenraalikuvernööri. Sitä ennen hän oli ollut työväenpuolueen kansanedustajana yli 20 vuoden ajan ja toiminut vuosina 1977–1983 puoluejohtajana. Hayden toimi 1972–1975 sosiaaliturvaministerinä, 1975 valtiovarainministerinä ja 1983–1988 ulkoministerinä. Hän oli sosiaaliturvaministerinä luomassa Australian nesimmäistä sairausvakuutusjärjestelmää, Medibankia.
Bill Hayden syntyi 1933 AustralianIpswichissä.[2] Hänen vanhempansa olivat George Hayden ja Violet Quinn. George-isä oli muuttanut Kaliforniasta Australiaan liityttyään Industrial Workers of the World -järjestöön. Bill oli isänsä neljäs lapsi, ja hänen äitinsä oli nuori leski. George Haydenin pieni musiikkiliike Rockhamptonissa meni nurin 1930-luvun laman aikana, eikä hän oikeastaan toipunut siitä ikinä. Hän joi paljon ja oli väkivaltainen vaimoaan kohtaan. Bill vihasi isäänsä ja vertasi häntä myöhemmin Arthur Millerin näytelmän Kauppamatkustajan kuolema päähenkilöön.[1]
Hayden lopetti 16-vuotiaana koulunkäynnin ja työskenteli alkuun virkamiehenä.[3] Hayden suoritti varusmiespalveluksena Australian laivastossa, ja sen jälkeen hän toimi 1953–1961 poliisina.[1][4] Samaan aikaan hän luki osa-aikaisesti Queenslandin yliopistossa, mistä hän sai 1969 alemman korkeakoulututkinnon taloustieteestä.[4][3]
Hayden julkaisi 1968 pamfletin The Implications of Democratic Socialism, missä hän vaati valtiolle suurempaa roolia taloudessa epätasa-arvon kitkemiseksi ja pääomia hallinnoivien tahojen vaikutusvaltan rajaamiseksi. Hayden alkoi vuodesta 1969 kansallista sairausvakuutusta. Työväenpuolue sai vaalivoiton 1972, ja Haydenista tuli Gough Whitlamin sosiaaliturvaministeri.[1] Hän oli tuolloin perustamassa Australian ensimmäistä yleistä sairausvakuutusjärjestelmää, Medibankia ja tuomassa yksinhuoltajaäitien eläkettä.[2] Hayden sai 1975 paikan valtiovarainministerinä, kun Whitlam oli erottanut Jim Cairnsin.[1]
Heikon talouden seurauksena työväenpuolue hävisi vuoden 1975 vaalit. Haydenista tuli 1977 puolueensa johtaja, ja hän johdatti työväenpuolueen vuoden 1980 vaaleissa peräti 13 lisäpaikkaan. Puolue jäi kuitenkin täpärästi toiseksi suurimmaksi, eikä puolueessa ollut luottoa Haydenin johtoon. Bob Hawke pyysi Haydenia eroamaan, mutta tämä voitti Hawken puolueen äänestyksessä. Hayden jätti lopulta paikkansa hieman ennen vuoden 1983 vaaleja, jotka työväenpuolue voitti selvästi. Hayden kommentoi piikikkäästi, että jopa paimenkoira olisi vienyt työväenpuolueen vaalivoittoon Australian tilanteessa.[1]
Haydenista tuli uuden Hawken hallituksen ulkoministeri, ja hänen asialistallaan oli erityisesti Australian itseluottamuksen vahvistaminen suhteessa Yhdysvaltoihin. Hän oli myös vuonna 1987 yhdistämässä ulko- ja ulkomaankauppaministeriöitä.[1]
Haydenista tuli vuonna 1989 Australian kenraalikuvernööri hieman lohdutuspalkintona puoluejohdon menettämisen seurauksena. Hän toimi kenraalikuvernöörinä seitsemän vuoden ajan.[3]
Hayden kuului Australian ritarikuntaan.
Yksityiselämä
Hayden meni vuonna 1960 naimisiin Dallas Broadfootin kanssa. He saivat liittonsa aikana neljä lasta.[2] Heidän vanhin tytär kuoli vain viisivuotiaana, kun auto osui tähän tämän juostessaan tien yli.[3]
Hayden sai 2014 aivohalvauksen ja oli neljä kuukautta sairaalahoidossa. Tuona aikana hänen luonaan vieraili tunnettu brisbanelainen nunna Angela Mary Doyle, joka oli ollut pitkään Haydenin ystävä. Tämä kertoi myöhemmin, että hän oli kokenut seuraavana aamuna ymmärtäneensä olleensa pyhän naisen yhteydessä.[1][3] Hayden oli ollut koko uransa näkyvä ateisti, mutta vuonna 2018 hän otti kristillisen kasteen.[5]