Becherien vaikutus valokuvauksen, valokuvataiteen ja käsitetaiteen myöhempään kehitykseen on suuri. Financial Times on kutsunut parin valokuvia ”yhdeksi merkittävimmistä elämäntöistä valokuvan historiassa.” Pari sai työstään arvostettuja palkintoja ja tunnustuksia, esimerkiksi Erasmus-palkinnon (2002) ja Hasselblad-palkinnon (2004).[1]
Bernd ja Hilla Becher tapasivat opiskellessaan Düsseldorfin taideakatemiassa vuosina 1957–1961 ja menivät naimisiin vuonna 1961. Beckerit aloittivat saksalaisten teollisten rakennusten dokumentoinnin jo opiskeluaikanaan.[4] Heidän työnsä pohjautui 1920-luvun saksalaisen uusasiallisuuden perinteeseen sekä August Sanderin, Karl Blossfeldtin ja Albert Renger-Patzschin valokuviin.[5][6] Vuosien kuluessa Becherit dokumentoivat rakennuksia systemaattisesti matkoillaan Saksassa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa, Luxemburgissa ja Britanniassa.[2]
Suuret, minimalistiset ja mustavalkoiset valokuvat dokumentoivat teollisten rakennusten arkkityyppejä, joita Becherit kutsuivat typologioiksi. Pari kuvasi 8x10 palkkikameralla ja vedosti kuvansa hopeagelatiinivedoksina. Valokuvat pyrkivät esittämään rakennukset mahdollisimman neutraalisti ilman ihmisiä. Beckerit kuvasivat vain pilvisinä päivinä ja odottivat oikeita olosuhteita usein kauan, pyrkimyksenään häivyttää kuvista tekijän kädenjäljen ja luovuuden tunnusmerkit. Valokuvat esitettiin usein kuvasarjoina.[1][5] Vuonna 1970 Becherit julkaisivat ensimmäisen valokuvakirjansa Anonymous Sculptures: a Typology of Industrial Buildings. Vuosina 1972 ja 1977 heidät kutsuttiin Documenta 4 -näyttelyyn Kasseliin.[2]
Bernd Becher kuoli vuonna 2007. Hilla Becher jatkoi työskentelyä parin aiemmin kuvaamien valokuvien parissa.[1] Becherien valokuvia on hankittu kokoelmiin esimerkiksi Los Angelesin Getty-museoon,[9] New Yorkin Museum of Modern Art -museoon[10] ja Lontoon Tate Galleryyn.[11]
