Bajo Cero on vuonna 2002 perustettu suomalainen maailmanmusiikkiyhtye. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Óyela vuonna 2012.
Historia
Bajo Cero on perustettu Oulussa vuonna 2002. Yhtyeen kaikilla silloisilla jäsenillä oli taustaa flamencomusiikissa, ja Bajo Ceron ohjelmisto koostuikin ensimmäisten vuosien ajan perinteisestä flamencomusiikista. Myöhemmin yhtye siirtyi oman materiaalin esittämiseen ja laajensi tyylisuuntaansa flamencosta muuhun maailmanmusiikkiin ja populaarimusiikkiin. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa 2012 ja se on soittanut lukuisilla merkittävillä suomalaisfestivaaleilla, kuten Pori Jazz[1], Ilosaarirock, Provinssirock, Qstock[2] ja Tampereen flamencoviikko[3].
Yhtyeen musiikki
Bajo Ceron musiikki pohjautuu flamencoon, mutta yhtye on luonut omanlaisensa soundin, jota he kutsuvat nimellä world fusion. Flamencon lisäksi vaikutteita on otettu muun muassa muusta maailmanmusiikista, rockista ja elektronisesta musiikista.
Jäsenet
- Anna Murtola, laulu 2002–
- Okko Meinilä, kitara 2002–
- Kili Kauppi, lyömäsoittimet 2002–
- Elina Lehtola, tanssi 2002–
- Antti Rundelin, basso, viulu 2006–
- Juhani Katajamäki, basso, elecronics, turntables 2008–
- Heikki Lindström, rummut 2010–
- Joonas Widenius, kitara 2002–2006
Julkaisut
- Óyela (2012 Impïria Records)
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla