Babel: Mystinen kertomus (Babel, or the Necessity of Violence) on vuonna 2022 ilmestynyt amerikankiinalaisen kirjailijan R. F. Kuangin kirjoittama fantasiaromaani. Sen on suomentanut Helene Bützow, ja suomennoksen on vuonna 2023 julkaissut Teos.
Babel on viktoriaaniseen aikaan 1820-1830-luvulle Britanniaan sijoittuva fantasiaromaani, jonka tapahtumaympäristö on Oxfordin yliopisto ja siellä sijaitseva kuvitteellinen käännösakatemia Babel. Yliopiston professori tuo Kiinasta Oxfordiin opiskelemaan kasvattipoikansa, jolle on annettu länsimainen nimi Robin Swift. Ennen akatemiaan pääsyä hän on opiskellut kiinaa ja klassisia kieliä. Babelissa on käytössä salaisia voimia sisältäviä hopeatankoja, joiden materiaali tuodaan Britannian siirtomaista. Hopean avulla Britanniasta on tullut maailmanvalta, mutta opiskelijoissa herää epäilys vallan oikeutuksesta.
Palkinnot
Babel oli Hugo-palkinto-ehdokkaana vuonna 2023, mutta hämäristä syistä se ei Kiinassa lokakuussa pidetyssä tapahtumassa saanut lisää ääniä eri äänestyskierroksilla, kuten myöhemmin julkaistuista tilastoista ilmeni, mikä herätti syytöksiä sensuurista. Tilastojenkin julkaisu viivästyi tammikuulle, kun ne yleesä on tapana julkaista pikimmiten tapahtuman jälkeen.[1]
Babel on saanut useita muita palkintoja:
Lähteet