Perimätiedon mukaan keisari Augustus käynnisti mausoleumin rakennustyöt vuoden 31 eaa.Aktionin taistelun jälkeen. Mausoleumin oviaukon takana on käytävä, joka päättyy suureen hautakammioon. Kammioon oli haudattuina Rooman keisareista Augustus, Tiberius, Caligula, Claudius ja Nerva sekä Marcus Claudius Marcellus, Augustuksen puoliso Livia, poliitikko Marcus Vipsanius Agrippa, sotapäällikkö Germanicus Julius Caesar Claudianus, Germanicusin puoliso Agrippa vanhempi ja Claudiuksen poika Britannicus. Mausoleumiin haudattujen vainajien ruumiit oli polttohaudattu, ja heidän maalliset jäännöksensä olivat kullatuissa tuhkauurnissa. Kun vuonna 410 Alarikpoltti Rooman, joukkio visigootteja murtautui mausoleumiin ja varasti vainajien tuhkauurnat sisältöineen. Keskiajalla mausoleumi linnoitettiin ja muutettiin varuskunnaksi, kunnes vuonna 1167 linnoitus hylättiin. Ilman kunnostusta rakennus raunioitui, ja 1900-luvun alussa mausoleumissa järjestettiin härkätaisteluita.
Augustuksen mausoleumia käytettiin vuosisatojen kuluessa kivilouhoksena, puutarhana, härkätaisteluareenana ja konserttisalina, ja rakennus raunioitui pahoin. Rooman valtakuntaa syvästi ihaillut Italian diktaattori Benito Mussolini päätti lopulta kunnostaa sen kansalliseksi muistomerkiksi. Tarkoituksena oli rinnastaa Mussolinin omat saavutukset keisari Augustukseen ja mahdollisesti valmistella mausoleumista myös Mussolinin omaa tulevaa hautapaikkaa. Mussolinin päätöksestä mausoleumin ympäriltä purettiin vuosina 1934–1937 joukko keskiajalla rakennettuja kortteleita, ja tilalle luotiin uusi aukio Piazza Augusto Imperatore. Lisäksi Augustuksen aikana rakennettu rauhan alttari Ara Pacis Augustae kaivettiin esiin ja pystytettiin vuonna 1938 mausoleumin viereen, joka tosin ei ole sen alkuperäinen sijainti. Itse mausoleumin restaurointi oli vielä kesken Mussolinin kukistuessa ja sitä pidettiin sodan jälkeen pitkään yleisöltä suljettuna.[1] Nykyisin se on julkisesti avoin turistikohde.
Lähteet
↑Paavo Castrén: ”Benito Mussolini ja Rooman rakennusohjelma 1922–1943”, s. 400–402 teoksessa Kivettyneet ihanteet? Klassismin nousu maailmansotien välisessä Euroopassa (toim. Marja Härmänmaa & Timo Vihavainen). Atena, Jyväskylä 2000.
