Sirk otti osaa Viron vapaussotaan ja pysyi armeijassa aina vuoteen 1926, jolloin ryhtyi lakimieheksi. Vuonna 1929 hän perusti oikeistoradikaalin Viron vapaussotureiden liiton kenraali Andres Larkan kanssa. 1930-luvulla liike alkoi vaatia siirtymistä vahvan johtajan malliin. Vapsien kannatus kasvoi ja näytti siltä että Larka valittaisiin vuoden 1934 vaaleissa Viron riigivanemiksi. Tuolloin Konstantin Päts käytti uusi valtaoikeuksiaan ja julisti maan poikkeustilaan ja lykkäsi vaaleja. Vapsien johtajat vangittiin ja tuomittiin lyhyisiin vankeusrangaistuksiin.
Sirk pakeni 11. marraskuuta 1934 Tallinnan vankilasta vanginvartijan avustuksella.[1] Pakonsa jälkeen Sirk ilmoittautui Suomen viranomisille Helsingissä 5. joulukuuta 1934. Oman ilmoituksensa hän oli tullut Suomeen moottoriveneellä Riiasta 3. joulukuuta.[2] Suomessa hän juoni mm. Sinimustat-liikkeen johtohahmojen kanssa vallankaappausta Pätsin syrjäyttämiseksi. Yritys keskeytyi kun Viron agentit saivat siitä vihiä ja pidättivät suunnittelijat.
Sirk lähti Suomesta ja asettui lopulta Luxemburgin. Hän kuoli pudottuaan Echternachissa hotellihuoneen ikkunasta. Luxemburgin viranomaiset totesivat syyn itsemurhaksi. Useat virolaiset historioitsijat uskovat Viron agenttien olleen asialla. Artur Sirk haudattiin 9. lokakuuta 1937 Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle ja hänen ruumiinsa siunauksen toimitti Elias Simojoki.[3] Hauta sijaitsee Hietaniemen alueen 28. korttelin 4. rivissä.[4] Marraskuussa 1937 Ajan Suunta-lehden tuonti Viroon kiellettiin kahden vuoden ajaksi. Syynä oli lehden kirjoittelu Sirkin kuoleman yhteydessä.[5]
