Armas Launiksen vanhemmat olivat talonomistaja, puuseppä Adolf Lindberg ja tämän kolmas vaimo Amanda Gustava Vikman (Ollila). Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta 1901 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1906 ja filosofian lisensiaatiksi 1913. Launis opiskeli Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa 1901–1907 ja Sternin konservatoriossa Berliinissä 1907-1908. Hän suoritti kapellimestaritutkinnon Berliinissä 1908. Launis teki opinto- ja tutkimusmatkoja Inkeriin 1903, 1906, Norjan Lappiin 1905, Berliiniin 1907–1908, Kööpenhaminaan ja Weimariin 1909, Viroon 1909, Pietariin 1910, Pariisiin 1911, Saksaan ja Roomaan 1912, Pariisiin 1914, Venäjälle 1916, Saksaan ja Italiaan 1920, 1923–1924, Pohjois-Afrikkaan 1924–1927, Pariisiin 1929–1930 ja Tunisiaan 1939.[2][3][4]
Launis oli Helsingin yliopiston musiikin analyysin ja kansanmusiikin tutkimuksen dosenttina 1918–1922, Helsingin suomalaisen lyseon laulunopettajana 1916–1929, Helsingin kansankonservatorion perustajana ja johtajana vuodesta 1922 sekä Suomen maaseutukaupunkien (Turku, Tampere, Pori, Vaasa, Oulu, Kotka ja Uusikaupunki) kansankonservatorioiden perustajana ja johtajana vuodesta 1926. Launis sai valtion sävellyspalkinnon 1915 ja 1919 sekä säveltäjäeläkkeen vuodesta 1921. Hän asui pysyvästi Ranskassa Nizzassa vuodesta 1930 lähtien.[2][3][4][5]
Säveltäjä
Launis keskittyi säveltäjänä oopperaan, joita hän sävelsi kymmenen omiin librettoihinsa. Näistä on esitetty Seitsemän veljestä (Suomalaisessa oopperassa vuosina 1913 ja 1923), Kullervo (Suomalaisessa oopperassa 1917–1934, yhteensä 22 esitystä, lisäksi osittainen radioesitys talvisodan aikana, esitys myös Ranskassa) paikallisena tuotantona talvisodan aikana, Aslak Hetta (Sakari Oramon johdolla kantaesitys 2004) sekä otteita Jehudithista (Eugène Bigot Ranskan radiossa 1954). Muu tuotanto käsittää kamarimusiikkia, yksin- ja kuorolauluja, muutaman orkesterisarjan sekä elokuvamusiikin etnografiseen filmiin Häidenvietto Karjalan runomailla (1921). Launis kuului ennen Ranskaan muuttoaan menestyneimpiin suomalaisiin säveltäjänä, mutta jäi sen jälkeen lähes tyystin unohduksiin.[6]
Vasta vuonna 2004 kantaesityksensä saanut Aslak Hetta perustuu musiikillisesti kuuteen saamelaiseen joikuun, ja sen aiheena on saamelainen kansanperinne, erityisesti kihlajaiset, uskomukset, loitsut ja rituaalitanssit.[6] Ooppera on julkaistu myös äänitteenä 2005.
Vuonna 1934 valmistunut, esittämätön ooppera Noidan laulu sijoittuu myöhäiskeskiajan noitavainojen aikaan, ja sen juoni perustuu legendaan, jossa Pyhä Neitsyt asettuu luostarin jättäneen sisaren tilalle. Oopperan keskeisin tapahtumapaikka, nimeämätön luostari meren äärellä Pohjoismaissa, viittaa esikuvanaan vahvasti Naantalin luostariin. Oopperasta löytyy monia säveltäjän vierailla mailla saamia vaikutteita. Yleisen pohjasävyn teokselle antaa kuitenkin meri, jonka parista säveltäjä kertoo sukunsa olleen lähtöisin, ja joka oopperassa henkilöityy Pyhän Neitsyen, tässä "Merenäidin", kaikkien merenkävijöiden suojelushahmon, roolissa.[7]
Esittämättömässä vuoden 1937 oopperassa Karjalainen taikahuivi Launis palaa vielä kerran karjalais- ja inkeriläisaiheisten sävelmien pariin. Teoksen johtoaiheet ovat peräisin Launiksen aiemmin suorittamilta kansanlaulujen tallennusmatkoilta Karjalaan, Inkeriin ja Viroon. Luonteeltaan laulunäytelmällinen ooppera kertoo koomillisen rakkaustarinan, jonka keskiössä ovat pienessä karjalaisessa kyläyhteisössä tapahtuvat sattumukset taioilla lumotun silkkihuivin ympärillä. Säveltäjän omakuvallisen hahmon voi nähdä eläköityneen postimestari Lingénin roolissa, joka taika- ja perinnetiedon kerääjänä haaveilee menneistä ajoista Karjalan taianomaisilla seuduilla. Oopperahahmona esiintyy myös kuuluisa inkeriläinen runolaulaja Larin Paraske, tässä nuoren, noin 30-vuotiaan leskinaisen roolissa.[8] Launis sovitti oopperan musiikkiin perustuen neliosaisen sarjan Suite carélienne.
Vuonna 1939 kirjoitettu ja 1944 sävelletty, esittämätön kolminäytöksinen satuooppera Oli kerran... sisältää kirjavan henkilöhahmoston muun muassa kedonkukkia, sieniä, sammakoita, hoviväkeä, kuninkaita ja prinsessoja. Säveltäjän itse kirjoittama libretto on tarinaltaan alkuperäinen eikä perustu tunnettuihin lastensatuihin. Teos sisältää useita balettinumeroita, ja myös monia lausunta- tai näytelmäkohtauksia, jotka tekijänsä mukaan soveltuvat esitettäviksi hyvin esimerkiksi lasten joulujuhlille.[9] Oopperasta valmistui vain pianopartituuri sekä kolmiosainen, viimeistelemätön sarja orkesterille.
Musiikintutkija
Launis oli ensimmäisiä pohjoissaamelaisenjoiun tutkijoita ja tallentajia. Hänen joiusta tekemiään huomioita on toistettu tutkimuksesta toiseen, ja hänen keruumatkojensa tulokset olivat siihen astisista suurimmat. Lapissa tekemiensä keruumatkojen (1904, 1905 sekä Petsamoon 1922) lisäksi hän keräsi uudempia kansanlauluja Kainuussa (1902) ja runosävelmiäRaja-Karjalassa (1905) ja Inkerissä (1903, 1906). Erityisen merkittäviä olivat Launiksen Inkerissä tekemät huomiot laulutilanteista ja laulajien itsensä käyttämistä laulujen nimityksistä. Raja-Karjalassa ja myöhemmällä Inkerin matkalla hänellä oli mukanaan äänityslaite, fonografi. Näiden ja muiden kokoamien aineistojen pohjalta hän toimitti teokset Lappische Juoigos-Melodien (1908), Suomen Kansan sävelmiä -kokoelman osat IV:I (Inkerin runosävelmät, 1910) ja IV:II (Karjalan runosävelmät, 1930) sekä Eesti runoviisid (Tartto 1930).
Launis opiskeli vuosina 1901–1907 Helsingin orkesterikoulussa sävellystä Jean Sibeliuksen ja sellonsoittoa Ossian Fohströmin johdolla ja jatkoi 1907 alkaen sävellysopintoja Berliinissä.[1] Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1906 ja tohtoriksi vuonna 1911. Ilmari Krohnin ohjaamassa väitöskirjassa Über Art, Entstehung und Verbreitung der Estnisch–Finnischen Runenmelodien hän analysoi ja luokitteli siihen mennessä kerätyt suomalais-karjalais-virolaisen alueen kalevalamittaiset runosävelmät. Hän toimi vuosina 1918–1922 musiikkianalyysin ja kansanmusiikin tutkimuksen dosenttina Helsingin yliopistossa ja osallistui tuolloin keskeisiin kansainvälisiin keskusteluihin kansansävelmien luokittelun mahdollisuuksista.
Opettaja
Launis toimi musiikinopettajana 1906–1915 Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa ja Helsingin musiikkiopistossa. Hän laati toimintaperiaatteet Helsingissä vuonna 1922 perustetulle kansankonservatoriolle, toimi joitakin vuosia sen johtajana ja teki vastaavat suunnitelmat maaseutukonservatorioiden perustamiseksi.
Musiikkielämää Ranskassa
Matkusteltuaan lähes koko 1920-luvun eri puolilla Eurooppaa säveltämässä Launis asettui vuonna 1930 lopullisesti Nizzaan. Hän osallistui aktiivisesti ranskalaiseen musiikkielämään, edisti Ranskan ja Suomen välistä musiikkivaihtoa ja kirjoitti säännöllisesti ranskalaisesta kulttuurista suomalaisiin lehtiin.
Perhe
Armas Launis oli naimisissa vuodesta 1910 Aino Vairisen kanssa. Armas Launiksen veli oli arkkitehti Ilmari Launis.[2][3][4]
Armas Launis: Aslak Hetta. Solistit ja Radion sinfoniaorkesteri, YL:n laulajia, Kampin kuoro, joht. Sakari Oramo. Ondine ODE 1050-2D (2CD), 2005.
Palkinnot ja tunnustukset
Valtion säveltäjäeläke 1920
Lähteet
Ahmajärvi, Jouni 2003: "Se maa on taikamaa, on maa mun kaipauksen". Armas Launiksen kuva Lapista ja saamelaisista. Pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto, Historian laitos.
Fantapié, Henri-Claude 2000: Armas Launis (1884–1959): un compositeur finlandais dans le contexte niçois et français. – Boreales 2000: 78/81, s. 213–230.
Fantapié, Henri-Claude 2003: Quand un compositeur venu du Nord croise un collègue venu du Sud..., Boreales 2003: 86/89, s. 249–263.
Fantapié, Henri-Claude 2002: Armas Launis (1884–1959): Suomalainen säveltäjä Nizzan ja Ranskan maisemissa. Suom. Erkki Salmenhaara. Musiikki 3–4/2001. Suomen Musiikkitieteellinen seura, Helsinki.
Hako, Pekka 1982: Armas Launis 1884–1959. – Teoksessa: Felix Krohn, Armas Launis, Ernst Linko. Hämeen läänin taidetoimikunta, Hämeenlinna.
Hako, Pekka 2004: Armas Launis: opera composer. – Finnish Music Quarterly 2004: 2, s. 42–47.
Heinonen, Kati 2005 (Arkistoitu – Internet Archive): Armas Launiksen fonogrammit Soikkolasta: laulutavan, runon ja laulutilanteen välisiä yhteyksiä kalevalamittaisessa runoudessa. Pro gradu -tutkielma.
Jouste, Marko 2004: Armas Launiksen vuoden 1904 Lapin matkan joikusävelmien keräys ja soiva vertailuaineisto. – Musiikin suunta 2004: 2, s. 58–81.
Järvinen, Minna Riikka 2004: Ummikkona Pohjan perille. – Launis, Armas: Tunturisävelmiä etsimässä. Lapissa 1904 ja 1905. Toim. Minna Riikka Järvinen. Helsinki: SKS, 341–351.
Tomasi, Henri 1940: Armas Launis. Notes Biographiques. Kullervo. Autres œuvres. Préface de H. Holma. London.
Väisänen, A. O. 1960: Armas Launis 1884–1959. Kalevalaseuran vuosikirja 40, s. 345–349.
↑ abTri Armas Launis 50-vuotias, Helsingin Sanomat, 22.04.1934, nro 107, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
↑ abManninen, Antti: Unohdettu säveltäjä Armas Launis. Helsingin Sanomat, 4.1.2009, s. A13.
↑Launis, Armas (1932). Noidan laulu, nelinäytöksinen ooppera. Libretto.
↑Launis, Armas (1934). Karjalainen taikahuivi, kaksinäytöksinen koomillinen ooppera. Libretto.
↑Launis, Armas (1939). Oli kerran..., kolminäytöksinen satuooppera prologeineen ja epilogeineen. Libretto.
Aiheesta muualla
Lisää luettavaa aiheesta Armas Launis on Wikiaineistossa Luettelo Armas Launiksen kirjoittamista lehtiartikkeleista
Järvinen, Minna Riikka: Launis, Armas (1884–1959)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010 (päivitetty 7.6.2018). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
