Anne Celeste Heche [heɪtʃ] (25. toukokuuta 1969 Aurora, Ohio – 11. elokuuta 2022 Los Angeles, Kalifornia[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet palkittiin Daytime Emmyllä kaksoisroolistaan saippuasarjassa Another World. Hän oli pääroolissa sarjassa Teoria miehistä ja näytteli myös useissa menestyselokuvissa 1990-luvulla.
Heche tunnetaan myös myrskyisästä yksityiselämästään, johon kuului rikkinäinen lapsuus, päihdeongelmat ja 1990-luvun loppuun ajoittunut kohusuhde Ellen DeGeneresin kanssa.
Perhetausta ja nuoruus
Anne Heche syntyi Ohion Aurorassa vuonna 1969. Hänen vanhempansa olivat konservatiivikristittyjä; isä Don Heche oli baptistien kuoronjohtaja ja äiti Nancy oli kotiäitinä. Heche oli nuorin viidestä sisaruksesta. Hänen lapsuudessaan perhe muutti usein ympäri Ohioa ja myöhemmin New Jerseyä.[2] Heche oli 13-vuotias, kun hänen isänsä kuoli aidsiin. Hänen mukaansa isä oli saanut sairauden homoseksistä ja salannut homoseksuaalisuutensa perheeltään. Heche väitti myös isänsä raiskanneen hänet lapsena useasti ja saaneensa isältään sukuelinherpeksen. Perheen muut jäsenet kiistivät väitteet.[3]
Hechen isän kuolema jätti perheen taloudelliseen pulaan, vaikka tämä oli jo ollut asumuserossa perheestään. Heche löysi töitä ravintolateatterista, jossa hän ansaitsi 100 dollaria viikossa. Heche muisteli: ”Löysin taivaan näyttämöltä. Minulle annettiin mahdollisuus kokea iloa ja elämää, jota ei ollut perheessäni”.[4]
Kolme kuukautta isän kuoleman jälkeen Hechen isoveli Nathan kuoli 18-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Heche arveli myöhemmin veljensä kuolemaa itsemurhaksi. Hän muutti tapahtuman jälkeen äitinsä ja sisarensa Abigailin kanssa yhden makuuhuoneen asuntoon Chicagoon lähelle sukulaisiaan. Heche kävi Chicagossa edistyksellistä Francis W. Parker Schoolia, jossa hän jatkoi aktiivisesti näyttelemistä draamakursseilla. Kun hän oli 16-vuotias, kykyjenetsijä huomasi hänet koulunäytelmässä ja tarjosi koekuvausta saippuasarjaan As the World Turns. Heche kävi New Yorkissa koe-esiintymässä, ja hänelle tarjottiin osaa. Heche ei kuitenkaan voinut muuttaa New Yorkiin kesken kouluvuoden ja ilman huoltajaa, koska oli yhä alaikäinen, joten hän ei ottanut roolia vastaan.[5]
Näyttelijänura
Hechelle tarjottiin toista koe-esiintymistä vuonna 1987, kun hänen viimeinen kouluvuotensa oli lopuillaan. Hän aloitti näyttelijän uransa heti valmistuttuaan high schoolista ja muutti New Yorkiin Another World -saippuasarjaa varten. Hän näytteli Another Worldissa vuosina 1987–1991 ja voitti muun muassa Daytime Emmyn vuonna 1991. Heche näytteli kaksoisroolissa kaksosia, joista toinen oli ystävällinen ja miellyttävä ja toinen hieman ilkeä ja särmikäs. Hän lähti sarjasta neljän vuoden jälkeen, koska ei kokenut saavansa oikeaa uraa saippuasarjan kautta. Seurasi rooleja televisioelokuvissa, jotka veivät Hecheä vähitellen kohti suuria tuotantoja.[2]
Hechen ensimmäinen elokuva oli An Ambush of Ghosts (1993), mutta hänen ensimmäinen merkittävä elokuvansa oli Donnie Brasco (1997). Siinä hän näytteli Johnny Deppin esittämän peitetehtävässä toimineen FBI-agentin vaimoa. Heche oli seuraavaksi mukana muun muassa elokuvissa Tulivuori (1997) ja Wag the Dog – häntä heiluttaa koiraa (1997). Hän oli yhdessä Harrison Fordin kanssa pääroolissa romanttisessa elokuvassa Kuusi päivää, seitsemän yötä (1998). Heche oli hieman aiemmin aloittanut suhteen televisiokoomikko Ellen DeGeneresin kanssa. Elokuva oli lippukassamenestys, mutta Hechen ura kärsi siitä pahoin. Ennakkoluuloja heterosta roolihahmosta ja tosielämän lesboromanssista ruodittiin julkisesti, ja Heche koki tämän vuoksi joutuneensa Hollywoodin mustalle listalle.[2] Heche kertoi myöhemmin, että suhde stigmatisoi hänet niin pahasti, ettei hän saanut vuosikymmeneen tuottajilta lainkaan rooleja.[6]
Hechen 1990-luvun lopun elokuvia olivat Paluu paratiisiin ja Gus Van Santin ohjaama Psycho, joka on Alfred Hitchcockin Psykon uudelleenfilmatisointi. Hechen Broadway-debyytti tapahtui näytelmässä Proof (2002). Komediasta Twentieth Century (2004) Heche sai Tony-palkintoehdokkuuden.[2]
Televisioelokuvasta Gracie’s Choice (2004) Heche oli ehdokkaana Emmyyn. Sen jälkeen hän näytteli perhedraamassa Everwood ja sai vuonna 2006 oman sarjansa Teoria miehistä. Hän näytteli siinä parisuhdeasiantuntijaa, joka pakenee Alaskaan oman suhteensa kariuduttua.[2] Sarja lopetettiin kahden kauden jälkeen.[7]
Hechen 2010-luvun elokuvia ovat esimerkiksi Cedar Rapids (2011) ja Catfight (2017). Televisiossa hän näytteli 2009–2011 HBO:n sarjassa Hung sekä pääroolissa lyhyeksi jääneissä sarjoissa Save Me, Aftermath ja The Brave.[2] Heche lainasi ääntään ensimmäisen kerran animaatioelokuvaan Superman: Doomsday, jossa hän ääninäytteli Lois Lanea.
Kirja
Heche julkaisi vuonna 2001 muistelmateoksensa Call Me Crazy, jossa hän kuvailee näyttelijänuransa taustoja, mielenterveysongelmiaan ja lapsuuden kokemuksiaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän kertoi vuonna 2021 suunnittelevansa toista muistelmakirjaa, joka valmistui hieman ennen hänen kuolemaansa.[8]
Yksityiselämä
Uransa alkuvuosina 1990-luvulla Heche oli parisuhteessa näyttelijä Steve Martinin sekä Fleetwood Mac -yhtyeen kitaristin Lindsey Buckinghamin kanssa.[4] Hechen suhde koomikko Ellen DeGeneresiin vuosina 1997–2000 sai paljon julkisuutta. Lesbosuhteen paljastuminen aiheutti Hechen ja hänen äitinsä välirikon. Hechen ja DeGeneresin ero oli myös hyvin julkinen, ja Heche sai hermoromahduksen. Hän kärsi harhoista ja hänet toimitettiin psykiatriseen sairaalaan sen jälkeen, kun hän oli pyrkinyt sisälle vieraan ihmisen kotiin. Tuolloin kävi ilmi, että hän oli käyttänyt ekstaasia. Lehdistö kirjoitti suurin otsikoin Hechen romahduksesta ja yleisesti uskottiin, ettei hän enää palaisi näyttelemään. Heche kuitenkin toipui ja onnistui elvyttämään uransa.[4]
Vuosina 2001–2007 Heche oli naimisissa kuvaaja Coleman Laffoonin kanssa. Heidän poikansa Homer syntyi vuonna 2002. Hechen ja DeGeneresin eron on huhuttu johtuneen Laffoonista. Teoria miehistä -sarjan kuvauksissa Heche rakastui vastanäyttelijäänsä James Tupperiin. Pari seurusteli vuodet 2007–2018. Heille syntyi Atlas-poika maaliskuussa 2009.[4]
Heche on kertonut alkaneensa käydä terapiassa Another World -sarjan kuvausten aikoihin, kun lapsuuden traumat olivat alkaneet nousta pintaan kuuluisuuden myötä. Hän pakeni vaikeita kokemuksiaan yhä enemmän myös päihteisiin ja loi itselleen alter egon Celestian, jota kuvaili Jumalan reinkarnaatioksi.[4]
Elokuussa 2022 Heche joutui auto-onnettomuuteen, kun hän ajoi kovalla ylinopeudella talon seinästä läpi. Kolarissa hän sai vakavia vammoja, ja aivovammojen vuoksi hänet julistettiin aivokuolleeksi. Tapauksesta aloitettiin rikostutkinta, sillä Hechen epäiltiin ajaneen autoa kokaiinin ja mahdollisesti myös fentanyylin vaikutuksen alaisena. Myöhemmässä ruumiinavauksessa paljastui, ettei hänellä ollut elimistössään kokaiinia tai muitakaan huumeita kolarihetkellä.[9][10][11][12] Heche kuoli 11. elokuuta, kun hänet todettiin aivokuolleeksi ja julistettiin samalla virallisesti kuolleeksi Kalifornian lain mukaisesti. Heche oli kuollessaan 53-vuotias.[1][13]
Filmografia
Lähteet
Viitteet
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
| Tieteilijät | |
---|
| Taiteenala | |
---|
| Henkilöt | |
---|
| Muut | |
---|
|