Alexandre Edmond Becquerel (24. maaliskuuta 1820 Pariisi – 11. toukokuuta 1891 Pariisi) oli ranskalainen fyysikko. Hän oli Antoine Becquerelin poika ja Henri Becquerelin isä. Becquerel kuvasi valosähköisen ilmiön vuonna 1839 ja loi näin teoreettista perustaa aurinkokennoille.[1][2][3]
Elämä ja ura
Edmond Becquerel oli isänsä oppilas, assistentti ja seuraaja luonnontieteellisessä museossa. Hänet nimitettiin myös Versailles'n lyhytaikaisen maatalousinstituutin professoriksi vuonna 1849, ja vuonna 1853 hän sai fysiikan professuurin Conservatoire des Arts et Métiers -yliopistossa.[1][2]
Becquerel teki isänsä kanssa paljon yhteistyötä, mutta hän itse kiinnitti erityistä huomiota valon tutkimiseen ja tutki auringon spektriä, valosähköistä ilmiötä ja luminesenssia ja fosforesenssia. Isänsä kanssa kirjoittamiensa teosten, kuten Traité d'électricité et de magnétisme (1855–1856) ja Resumé de l'histoire de l'électricité et du magnétisme (1858), lisäksi hän julkaisi teoksen La lumiére, ses causes et ses effets (1867–1868). Becquerel tutki myös aineiden diamagneettisia ja paramagneettisia ominaisuuksia ja oli kiinnostunut elektrolyysista. Hän keräsi todisteita Faradayn lain puolesta ja ehdotti siitä muunnettua lausumaa, jonka tarkoituksena oli kattaa tietyt ilmeiset poikkeukset.[1][2]
Becquerelista tuli Ranskan instituutin jäsen vuonna 1863 ja vuodesta 1886 lähtien hän oli Ruotsin tiedeakatemian jäsen.[1][2]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
