Alexandra Tilley

Alexandra Tilley vuonna 2022.

Alexandra Tilley (s. 5. lokakuuta 1993) on brittiläinen alppihiihtäjä, joka edustaa Gordon Skiersiä.[1]

Tilley osallistui aikuisten arvokilpailuihin ensimmäisen kerran Vailin / Beaver Creekin MM-kilpailuissa 2015, missä hän oli pujottelussa 24:s ja suurpujottelussa 35:s. St. Moritzin MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui pujottelussa 25:nneksi ja suurpujottelussa 30:nneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli joukkuekilpailussa viides mutta keskeytti pujottelussa ja suurpujottelussa. Åren MM-kilpailuissa 2019 hän oli joukkuekilpailussa yhdeksäs ja keskeytti suurpujottelun toisella kierroksella. Cortina d’Ampezzon MM-kilpailuissa 2021 hän sijoittui parisuurpujottelussa 15:nneksi, suurpujottelussa 17:nneksi ja joukkuekilpailussa 12:nneksi sekä keskeytti pujottelussa ja supersuurpujottelussa. Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui suurpujottelussa 22:nneksi.[1]

Alppihiihdon maailmancupissa hän kilpaili ensimmäisen kerran Mariborin pujottelussa tammikuussa 2013. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti joulukuussa 2015 oltuaan 19:s Lienzin suurpujottelussa. Parhaimmillaan hän on sijoittunut 13:nneksi Courchevelin suurpujottelussa joulukuussa 2017 ja Söldenin suurpujottelussa lokakuussa 2021.[1]

Lähteet

  1. a b c Alexandra Tilley Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!