Hasan di Tiro perusti Vapaa Aceh -liikkeen (GAM) 4 joulukuuta 1976 ja julisti Acehin itsenäiseksi. Syitä olivat acehilaisen kulttuurin ja uskonnon suojeleminen "uus-kolonialistiselta" hallitukselta ja jaavalaisten maahanmuutto Acehiin. GAM:in jäsenet kokivat myös että Acehin luonnonvaroja käytettiin väärin. GAM:in ensimmäinen operaatio oli hyökkäys Mobil-yhtiötä vastaan.
Tuolloin GAM:illa oli hyvin vähän jäseniä. Vaikka acehilaiset tunsivat sympatiaa GAM:ia kohtaan ja olivat tyytymättömiä oloihinsa he eivät viitsineet liittyä sen toimintaan. Di Tiron mukaan vain 70 miestä liittyi GAM:iin ja he tulivat pääasiassa Pidien piiristä ja varsinkin hänen omasta kylästään.
Vuoteen 1979 mennessä Indonesia oli murskannut GAM:in ja tappanut, vanginnut tai karkottanut suurimman osan sen johtajista ja GAM:ista tuli maanalainen.
Toinen vaihe
Vuonna 1985 di Tiro sai tukea Libyalta ja sen johtajalta Muammar Gaddafilta. GAM:in värvääjät kertoivat heillä olleen noin 1 000–2 000 jäsentä kun taas Indonesialaisten mukaan jäseniä olisi ollut 600–800.
Toisen vaiheen välikohtaukset alkoivat kun Libyassa koulutetut taistelijat palasivat maahansa. GAM:in operaatioihin kuului esim. ratsioita, hyökkäyksiä poliisia ja armeijaa vastaan ja salamurhia.
Vaikka GAM ei onnistunut saamaan laajaa kannatusta sen toimet saivat Indonesian käyttämään tukahduttavia toimenpiteitä.
Kolmas vaihe
Vuoden 1999 kaaos jaavalla antoi Vapaa Aceh -liikkeelle edun aloittaen kolmannen vaiheen konfliktissa. GAM onnistui kontrolloimaan 70 prosenttia Acehin maaseudusta.
Rauhansopimus
Acehin rauhansopimus allekirjoitettiin 15. elokuuta 2005 Helsingissä käytyjen rauhanneuvottelujen jälkeen.
↑TNI claims to have shot, GAM commander The Jakarta Post. 30.5.2001. Arkistoitu 3.6.2015. Viitattu 12.8.2020. (englanniksi)
↑ abcdefgRoss, Michael L.: ”Resources and Rebellion in Aceh , Indonesia”, Understandin Civil War – Evidense and Analysis, s. 35. Washington, DC: The World Bank, 2007. ISBN 978-0-8213-6049-1Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 12.8.2020.
↑ECP. Annuario 2006 de procesos de paz. Vicenç Fisas. (s. 75.) Escolapau.uab.cat. Arkistoitu 12.10.2017. Viitattu 12.8.2020. (englanniksi)
↑ abcConflict: Bolivia-ELN (conflict id: 1010, dyad 10) (s. 295–296) Uppsala conflict data expansion. Non-state actor information. Codebook. Arkistoitu 21.1.2011. Viitattu 12.8.2020. (englanniksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Insurgency in Aceh
Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!